Aamun harjoituksissa jalat tuskin enää vaivaavat ja harjoitukset etenevät miellyttävää tahtia. Loukkaantunut jäsenemme liittyy mukaan toisen tunnin alussa ja tekee hiljakselleen keppi tekniikoita joissa ei tarvitse laittaa painoa jalalle.

Ruokailun jälkeen pikainen ulkoilu ja kirjan parissa rentoutumista. Toinen treeni periodimme menee mukavasti ensimmäinen tunti kertailun parissa. Toisen tunnin alussa saamme kuulla pääsevämme tekemään uutta tekniikka huomenna. Kertaamme kaiken tähän asti tehdyn vielä kertaalleen läpi ja meille esitellään miltä meidän uusi muotomme tulee näyttämään, tälle viikolle riittää opiskeltavaa.

Iltapalan jälkeen venyttelemme ja kertaamme hiukan sapelli tekniikkaa. Loukkaantunut jäsenemme kohtalosta tulee sana ja hän jää kanssamme loppu ajaksi mukaan. Rauhallinen viikon avaus toiselle treeni viikolle.