Aamu on kirkas ja lähdemme porukalla suuntaamaan kohti shaolinin temppeliä joka on noin 10 minuutin ajomatkan päässä koulustamme. Perille päästyämme kierroksemme alkaa vanhan hautausmaan läpi jossa mestarimme kertoo paikan historiasta ja tavoista. Kierreltyämme noin tunnin pääsemme itse temppeliin mestarin veljen tullessa meitä vastaan portille. Kierrämme sisään takakautta ja pääsemme alueelle jossa munkit asuvat. Heti käy selväksi että lähes kaikki tuntuvat tuntevan mestarimme. Kiertelemme temppelinin katuja hetken aikaa ja saamme lahjaksi helmet hyvää onnea varten. Tulemme varsinaisesti yleisölle auki olevalle alueelle yhdestä sivuovesta ja kiitos mestarimme pääsemmekin sisälle rakennuksiin joihin normaalisti ei päästetä muita kuin munkkeja. Kierrämme temppelin läpi mestarin selostaessa rakennuksista, maalauksista, historiasta ja omista kokemuksistaan ja vastaillessa mielellään kaikkiin kysymyksiin mitä hänelle esitetään.

Pidämme pienen evästauon temppelin ulkopuolella ja suuntaamme katsomaan kungfu esitystä. Esitys on lyhyehkö mutta näemme silti mm. metallitangon hajoamisen päätä vasten, neulan heittämisen lasin läpi, asetekniikoita ja akrobatiaa. Esityksen jälkeen kierrämme vielä hetken mestarimme vaihtaessa kuulumisia ennen kuin suuntaamme takaisin koululle päin. Suosittelen käymään temppelissä ja näytöksessä jos koskaan sattuu olemaan täällä päin maailmaa.

Koululla hoidamme seuralle hankittujen tavaroiden postituksen suomeen ja valmistaudumme päivän jälkimmäiseen treeniperiodiin. Keihäs alkaa vähitellen tuntumaan luontevalta käsissä ja pyrimmekin jatkuvasti tuomaan enemmän voimaa ja nopeutta tekniikoihin pelkän teknisen harjoittelun sijaan.