Aamu alkaa kuten eilenkin tai chi ja qigong harjoituksella. Etenemme hiukan eteenpäin ja mestari sanoo että opimme hänen mielestä hyvin nopeasti ja muistamme liikkeet mutta painottaa joidenkin yksityiskohtien tärkeyttä ja ei halua edetä kuitenkaan liian nopeasti joten hitaasti hyvä tulee.


Aamupalalla tarjolla munakasta, velliä, riisiä ja hillolla täytetty höyrytetty kiinalainen leipä.
Puolentunnin juoksu ja venyttely jota seuraa tunnin ryhmä harjoitus ja vähän mahan päältä juoksemista. Lyhyen tauon jälkeen tunti tekniikkaa ja päätteeksi kehuja mestarilta, 9 vuotta treeniä ei siis ole ollut aivan turhaa.
Ruokailu ja kaksi tuntia lepoa. Tarjolla kanavartaita (ruuan taso on melkoisesti parempi kuin mihin totuttu), riisä, kasviksia ja tofua (jonka olen varmaankin unohtanut mainita).


Kolmen tunnin treenien vuoro. Vähän juoksua, vähän enemmän venyttelyä ja varsinaisena treeninä tänään on vuorossa venyttely päivä, Shaolin tyyliin. Vakavissaan balettia tai teline voimistelua venäjällä harrastaneet saattavat tietää mistä on kyse.Käytännössä pari kaveria repii kolmannen jalkoja jokaiseen suuntaan mihin nivel nyt sattuu taipumaan pari minuuttia per jalka. Jalat loppuivat mutta onneksi niveliä on muuallakin. Kädet pään taakse ristiin ja kaveri alkaa kiskomaan kyynerpäistä yläkroppaa ylöspäin. Tätä jatkuu vähän reilu tunti ja jos kaveri ei paina tai vedä tarpeeksi mestari tulee kyllä auttamaan. Lepoa kymmenisen minuuttia ja tekniikkaa noin tunti. Käsissä alkaa näkymään hiertymiä kepeistä joita olemme käyttäneet korvikkeina varsinaisten aseiden saapumista odotellessa. Pyöritelty siis ainakin on. Jälleen mestarilta kehuja treenien päätteeksi. Parikymmentä minuuttia taukoa ja omatoimista harjoittelua tai ns. wellness qigongia. Joten pyörittelemme tunnin lisää. Tällä kertaa mestari jää paikalle katsomaan ja saamme muutamia arvokkaita neuvoja jotka eivät edellisessä treenissä tulleet selviksi/esille.


Ruoka, pitikin mennä kehumaan, kananmunaa ja tomaattia, tofua ja kurkkua, sekä mahdollisesti munakoisoa ja tietenkin riisiä.
Päätämme illan opettelemalla käyttämään paikallista pyykkikonetta ja saammekin puhtaita vaatteita huomiseksi. Hyvää yötä!