Tai chi harjoitusten jälkeen tulee yllätys tupatarkastus ja ilmeisesti kaikki on kunnossa ainakin meidän osaltamme.


Lämmittelyn jälkeen aloitamme hyppynaruilla. Lopetettuamme mestari sanoo meidän perustekemisen olevan sen verran hyvää että opimme varmasti päivässä ryhmämuodon. Saamme opastajaksi yhden koulun kokeneimmista oppilaista ja 20 minuuttia myöhemmin meidän oletetaan tekevän tämä täysin uusi sarja alusta loppuun itseksemme. Opetus on ehkä ollut hidasta paikoitellen mutta enpä ole ennen väkisin opetellut sarjaa alta puolentunnin.


Lyhyen tauon jälkeen treenaamme vähän lisää ensin tätä uutta sarjaa ja sen jälkeen omia tekniikoita. Mestari kertoo jatkosuunnitelmista ja kummatkin etenemme huomenna ja ensi viikolla enemmän eteenpäin. Puheeksi nousee myös lauantaina pidettävä koulun vuosipäivä juhla johon järjestellään ohjelmaa ja muuta juhlallisuuksia.


Seuraavat treenit menee akrobatian merkeissä. Ranteet alkavat vähän vihoittelemaan kärrynpyöristä yms. loppua kohti mutta voltit kehittyvät ihan mukavasti kun 90 minuuttia hyppii korkeammalle, nopeammin ja kovemmin. Vähän asetekniikkaa ja sovellustekniikkaa loppuun.


Sitten vielä tunnin verran tekniikka harjoitusta. Jostain meille on tarttunut lempinimeksi viikingit tai valkoiset viikingit. Eräs sveitsiläinen opiskelija erityisesti tykkää puhua meistä kyseisellä nimellä ja peloitella muita skandinaavien villillä ja aggressiivisellä luonteella. Toisaalta sama henkilö vitsailee kaikista, mestarit mukaan luettuna, näiden kuulleen joten kaipa jokaisella koululla tarvitsee olla oma pellensä joka pitää huoleen että touhu ei mene liian vakavaksi missään vaiheessa. Voitaneen mainita että kyseinen henkilö halusi tänään että tartun häntä kädestä sovellus harjoittelussa, eipä halua enää.


Tänään on tullut paljon kirjoitusvirheitä joten paoittelut jos normaalia enemmän jäi blokkaamatta. Netti myös kaatuillut koko päivän joten saa nähdä koska tämän saa nettiin asti.