Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Pävittäinen kertomus tapahtumista kiinassa ja siellä kolmen viikon pituisesta harjoittelu jaksosta.

Arkisto

Kungfua kiinassa

Väliaika tietoja

16.08.2011 - 12:02

No nyt on sitten viimeisetkin päivät lisätty, kuvia varmaan latailen vielä sinne illemmalla kun saan käytyä noita vähän paremmin läpi

 

Päivä 31 Sunnuntai 14.08.2011 Shanghai-Helsinki-Turku

14.08.2011 - 13:40

Herätys klo 05:00 pikainen aamupala ja viimeiset tavarat kassiin. Hotellin maksu, josta muodostui oma rumbansa, taksiin ja lentokentälle. Lähtöselvitys sujuu ongelmitta ja meillä on runsaasti aikaa kiertää lentokentän kojut läpi. Lennolle pääsemme aikataulun mukaan mutta sitten jäämmekin lentokoneeseen istumaan noin kahdeksi tunniksi. Ilmeisesti myrsky viivästytti lentokoneen lähtöä mutta lento itsessään sujuu ongelmitta ja saan katsottua monta elokuvaa joita ei muuten olisi tullut katsottua ennen kuin joskus televisiosta. Ruoka on hyvää ja juomia tarjotaan riittävän usein ainakin omaan makuuni. Suomessa vihdoin kolme tuntia aikataulusta jäljessä ja ensimmäiseksi yhteys kaveriimme joka oli lupautunut tulemaan hakemaan meitä Helsingistä.

Suomessa olo on jotenkin erikoinen ja se varmaan johtuu osittain siitä ettei vielä osaa ajatella että on oikeasti kotona, tai siitä että kadut ovat autioita kiinaan verrattuna, tai ehkä että kello siirtyi viisi tuntia ajassa taaksepäin lennon aikana, kaikesta huolimatta mukava olla kotona taas.

Päivä 30 Lauantai 13.08.2011 Kuudes päivä Shanghaissa.

13.08.2011 - 13:39

Päivä laiskottelua hotellilla, vatsakramppien takia jää vesipuisto näkemättä asia joka jää vähän vaivaamaan mutta jolle ei voi mitään. Meillä oli yksinkertaisesti liian vähän aikaa niin täällä kuin kuolullakin ja kuukausi lisää ei olisi haitannut ollenkaan.

Päivä 29 Perjantai 12.08.2011 Viides päivä Shanghaissa.

12.08.2011 - 13:39

Sateinen aamu. Menemme kasvitieteelliseen puutarhaan ja ilma on pitkästä aikaa miellyttävän viileä sateen jäljiltä. Puutarha on jättimäinen, kuten kaikki muukin tuntuu olevan Shanghaissa. Alueella on kaksi isoa observatoriota ja laaja ulkoalue johon sisältyy lukuisia puutarhoja mm. bonsai-tarha. Täällä näimme monen paikallisen harjoittelevan taijia sekä yllätävämpänä istuvan ongella puutarhan lukuisten lampien ääressä.

Puutarhalta suuntaamme Tian zi fang:lle joka on rakennusten väliin jäävien katujen yhdistelmä jotka yhdistyvät toisiinsa vielä pienempien kujien avulla. Täällä on lukuisia kauppoja kahviloitas ja ravintoloita ja täältä kuulema saa parhaiten koettua aidon Shanghailaisen ruokakoemuksen. Menemisen arvoinen paikka ja vaikka alue on vähän kalliimpaa suurten turisti määrien vuoksi niin suosittelen käymään.

Tian zi fang:lta suuntaamme vielä toiselle puolelle Shanghaita kiertämään teknologia museon aluetta aikeenamme käydä metrolinja 2 asemalla sijaitsevassa ostoskatu rykelmässä täällä päin. Eksyttyämme pari kertaa löydämme tiemme kuitenkin perille menemme maanalla sijaitsevaan metroasemaan ja sieltä laajalle ulottuvaan maanalaisten katujen rykelmää pitkin kiertelemme kauppojen keskellä. Täällä voi ostaa mitä tahansa leluista matkalaukkuihin ja hinta on hyvä kunhan muistat tinkiä ainakin puolet pois. Ihmiset puhuvat vähintään riittävää englantia ja kun tulee rahasta kyse laskukone tulee nopeasti esille tulkiksi.

Kierrettyämme tarpeeksi otamme metron hotellille. Shanghaissa kannattaa selvästikkin käyttää metroa, lippu maksaa 4 yuania ja tietokoneelta löytyy metrolinjojen kartat sekä englanninkieli vaihtoehtona. Metrossa itsessään on myös kartta ja metron kiertosuunta esitettynä englanniksi ja kiinaksi, hyvin selkeää ja hyvin helppoa. Viimeisen kerran Shanghain yöhön ja sanomaan näkemiin paikallisille tutuille.

Päivä 28 Torstai 11.08.2011 Neljäs päivä Shanghaissa.

11.08.2011 - 13:38

Yu garden. Bundin lähettyvillä suuntaamme eräänlaiselle rakennuksen sisäpihalle jossa aukeaa sokkelo katuja ja aukioita joita reunustaa kymmenet kaupat sekä ravintolat. Kierreltyämme tovin löydämme sisäänkäynnin yu garden:iin 40 yuanin sisäänpääsy maksulla eteemme aukeaa laaja vanhojen rakenuusten ja puutarha alueiden rykelmä joita yhdistää lukuisat ovet ja käytävät. Mikäli haluaa nähdä hienoja puutarhoja joita yhdistää käytävät jotka kulkevat lammen päällä jossa ui kultakaloja ja kiveen muodostettuja käytäviä sekä vanhoja rakennuksia täällä kannattaa käydä ja varata mukaan tarpeeksi aikaa sekä kameraan tilaa. Paikalla on tietysti myös matkamuistoja myyviä rakennnuksia ja täällä on mahdollisuus saada teeseromia selityksineen ilman että tarvitsee pelätä huijatuksi tulemista sekä pienestä hinnasta tulla kuvatuksi vanhoissa perinteisissä kiinalaisissa asuissa, mutta ennen kaikkea täällä voi nauttia maisemasta ja kiertää rauhassa.

Yu garden:sta suuntaamme bundin alkuun ja kierrämme tämän pätkän vielä päiväsaikaan. 35 astetta, ei tuulta ja suoran auringon paisteen alla kävely pitkin joen rantaa ei ole paras mahdollinen idea. Bundilta selvittyämme jatkamme matkaa Nanjing katua pitkin people's square:lle ja sen alla sijaitsevalle ostoskeskukselle. Käveltyämme tarpeeksi suuntaamme hotellille ja jälleen ulos paikallisia tapaamaan.

Päivä 27 Keskiviikko 10.08.2011 Kolmas päivä Shanghaissa.

10.08.2011 - 13:37

Aamusta suuntaamme eläintarhaan jossa onkin kaikkea liskoista koiriin ja hevosista norsuihin. Suuri osa eläimistä ei paljoa liiku kuumaan aikaan mutta joukosta löytyy kyllä monia joita lämpötilat ja suora auringon paiste ei tunnu häiritsevän. Voisin kertoa pitkät pätkät monivärisistä linnuista, kiipeilevistä apinoista ja muista vaikuttavista eläimistä mutta en pystyisi kuitenkaan tekemään oikeutta kaikille. Eksyttyämme useaan otteeseen ja nähtyämme kaiken, monet pariin otteeseen, alamme suuntaamaan pois päin.

Seuraava kohteemme on jade buddha temppeli. Pienehkö temppeli jossa on oppaita ohjaamassa ihmisiä menemään saleja läpi oikeassa järjestyksessä ja pitämässä pieniä luentoja englanniksi, sekä tietenkin myymässä munkkien siunaamia esineitä matkamuistoiksi. Mainittakoon nyt viellä että lukuisat kyltit kertovat tuottojen menevän hyväntekeväisyyteen. Temppeli on melko nopeasti kierretty ja suuntaamme syömään. Ruuan jälkeen suuntaamme hotellille ja lähdemme ihmettelemään paikallista yöelämää.

Päivä 26 Tiistai 09.08.2011 Toinen päivä Shanghaissa.

09.08.2011 - 13:36

Aamupalan jälkeen lähdemme etsimään uimahallia. Allas löytyy ja pienten kieli ongelmien jälkeen pääsemmekin uimaan (muista ottaa uimalakki sillä ne ovat pakollisia). Rentouttavan uinnin jälkeen jäämme hotelli ympäristöön odottelemaan hieman viileämpää aikaa. Viileää aikaa ei varsinaisesti kesä aikaan shanghaissa tunnu olevan mutta illan hämärtyessä ei ainakaan tarvitse murehtia enää suorasta auringon paisteesta.

Bundin jokiranta, alue joka jakaa shanghain kahtia ja josta loistavat laivat lähtevät jokiristeilylle. Tältä pitkältä bulevardilta näkee hienosti shanghain loisteen ilta-aikaan, rakennusten neovalojen syttyessä ja valaistessa suuren kaupungin monikirjavaksi. Alue on turistien suosiossa ja siellä näimmekin eniten länsimaalaisia ja tästä syystä myös kannattaa olla hereillä, netistä voi lukea lukuisista ”tee talo” huijauksista ja muista vastaavista. Meillekkin tuli kaksi opiskelijaa tarjoamaan mahdollisuutta mennä seuraamaan teeseromoniaa heidän kanssaan sen jälkeen kun olivat ensin pyytäneet ottamaan kuvan heistä ja saaneet kontaktin luotua onneksi tiesimme mistä oli kyse.

Kierrettyämme bundin päästä päähän ja vähän ympäröivää aluettakin menemme istumaan yhdelle, kuppila joka jää pitkäksi aikaa muistoihini. Paikalliset jotka siellä tapasimme ovat mukavia ja puhuvat sujuvaa englantia, eikä kestä kauaa kun meitä yllytetäänkin jo rakentamaan korttitaloja ja tarjoilijamme näyttää taikatempun korteilla. Temppu onkin tuttu entuudestaan joten kun he pyytävät meitä kokeilemaan kaverini muuttaa heidän käyttämää järjestystä jolloin tarjoilijamme jo pudistavat päätään ja ovat sitäkin yllättyneempiä tempun onnistuessa, salaisuus on puhdasta matematiikka. Vuorostani opetan heille vähän enemmän sorminäppäryyttä vaativan vale leikkauksen ja näytän yksinkertaisen tempun joka päättyy kortin ennustamiseen. Tästä eteenpäin olemmekin jo heidän ystäviään ja juttu luistaa pitkälle aamuyöhön. Meistä otetaan kuva baarin seinalle muiden joukkoon ja meitä pyydetään kirjoittamaan jotain vessan seinälle tussilla. Kaikkiaan hieno ilta.

Päivä 25 Maanantai 08.08.2011 Ensimmäinen päivä shanghaissa.

08.08.2011 - 10:49

Myöhäinen herätys klo 9 ja aamupala hotellissa. Saan vihdoinkin maistaa Baozia joka oli ensimmäisissä kiinan kielen kappaleissamme kun aloimme kieltä kaksi vuotta sitten opiskelemaan. Aamupalan jälkeen suuntaamme Shanghai Oriental Pearl radio & tv tornille.

Menemme torniin jonka ylin näköalatasanne nousee 350 metrin korkeuteen ja Shanghai avautuu joka puolella ympärillämme. Noin 230 metrin korkeudessa yhdellä tasanteella seisomme lattian päällä joka on tehty lasista. En kärsi korkean paikan kammosta mutta suoraan alas katsoessa tunne on kyllä kummallinen.

Tornin jälkeen saamme vihdoin hampurilaisemme ja suuntaamme Shanghai ocean aquariumiin joka on tornin vieressä. Näkemisen arvoinen paikka myös tämäkin, kaikkea löytyy pingviineistä meduusoihin ja krokotiileistä haihin. Kameran muistikortti alkaa olemaan täynnä videoista.

Jatkamme matkaa Nanjing kadulle joka on käytännössä kävelykatu mistä voi ostaa mitä ikinä mieleen tuleekin. Käveltyämme jalkamme poikki lähdemme hotellille hetkeksi lepäämään.

Menemme jälleen Friday:hin istumaan iltaa ja saamme lämpimän vastaanoton. Vivien kirjoittaa meille lapulle ohjeet uimahalliin pääsemiseksi ja vastailee muihin kysymyksiimme parhaansa mukaan. Muutama japanilainen herrasmies laulaa takanamme karaokea ja tuhannen yuania köyhempänä suuntaamme hotellille nukkumaan.

Päivä 24 Sunnuntai 07.08.2011 Dengfeng-Zhangzhou-Shanghai

07.08.2011 - 10:47

Herätys kello 5, syömme huoneessamme aamupalan ja pian kaksi koulun vanhinta oppilasta tuleekin huoneeseemme ja suuntaamme ulos Pihalla odottaa opettajamme ja mestari saapuu myös pian paikalle. Yksi ranskalaisista oppilaista herää myös sanomaan meille näkemiin ja käteltyämme kaikki läpi saamme jokainen mestarilta vielä yhden lahjan, rukousnauhan (joka on vielä tätä kirjoittaessanikin ranteessani). Lähtö tunnelma on suorastaan haikea.

Auto suuntaa kohti Zhanzhoun juna-asemaa hyvissä ajoin ja löydämmekin itsemme oikeaan terminaalin ilman isompia ongelmia. Lähemmäs seitsemän tuntia menee junassa ja otamme taksin hotellille.

Hotelli osoittautuu viihtyisäksi ja lähdemmekin lähes heti tarkastamaan ympäristöä. Hampurilaista emme löydä mutta saamme isohkot pihvit ja näemme pitkästä aikaa vanhat ystävämme: haarukan ja veitsen. Ruuan jälkeen suuntamme hotellin vieressä olevaan kuppilaan ottamaan pari kuppia rentouttavaa. Tarjoilijamme Vivien muodostuukin samantien suosikiksi ja hänen lähes täydellinen englanti helpottaa huomattavasti elämäämme.

Päivä 23 Lauantai 06.08.2011 20 Koulupäivä, viimeiset treenit

06.08.2011 - 10:44

Aamusta emme saa vieläkään treenata rauhallisemmin mutta kaipa se on hyvä lopettaa samalla tavalla kuin aloittikin kolme viikkoa sitten. Treenin jälkeen pyydämme opettajan ja mestarin tulemaan ylös käymään huoneessamme ja luovutamme heille suomesta tuomamme lahjat. Selvästikkään he eivät osanneet odottaa mitään ja mestari poistuukin nopeasti paikalta hakemaan viime vuonna järjestetystä 10 vuotisjuhlasta painetun lehden ja dvd:n jolle on kuvattu kyseinen tapahtuma. Mestari myös lähettää terveisensä suomeen meidän opettajille ja käskee meitä ja heitä tulemaan uudestaan tulevaisuudessa.

Päivällä käymme kiertelemässä vielä kertaalleen ja päätös hampurilaisesta heti Shanghaihin päästyä alkaa olemaan kiveen hakattu. Näemme illalla vielä muita koulun oppilaita ja vietämme viimeisen illan loppuen lopuksi heidän kanssaan. Ajantaju on kädonnut täällä ollessa täysin ja huomiseen ei osaa oikeen suhtautua vielä, että olemme tosiaan lähdössä täältä. Ihmiset joiden kanssa on asunut eivät enää olekkaan maanantai aamuna syömässä aamupalaa kanssamme.

Päivä 22 Perjantai 05.08.2011 19 Koulupäivä

05.08.2011 - 10:42

Viimeinen täysi harjoituspäivä. Aamu alkaa kertaamisella ja keihässarjan lopettelulla, 13 shaolinin keihästä muistissa. Kolmas jäsenemme on vuorostaan sairastunut vatsavaivoihin ja epäilee kärsineensä kuumeesta yön aikana joten häneltä menee ohi viimeiset treenit. Matkajärjestelyt sunnuntaille ja viimeisiä yksityiskohtia sekä suunnitelmien hiomista on vielä vähän joten ruuan jälkeen aika menee niiden parissa.

Iltatreeni menee tekniikoiden hiomisessa ja opettajamme on päättänyt piiskata meistä viimeiset mehut irti, täysillä loppuun asti. Viimeiset video taltioinnit sarjoista iltapalan jälkeen ja päivä alkaa olemaan ohi.

Päivä 21 Torstai 04.08.2011 Shaolinin temppeli

04.08.2011 - 04:49

Aamu on kirkas ja lähdemme porukalla suuntaamaan kohti shaolinin temppeliä joka on noin 10 minuutin ajomatkan päässä koulustamme. Perille päästyämme kierroksemme alkaa vanhan hautausmaan läpi jossa mestarimme kertoo paikan historiasta ja tavoista. Kierreltyämme noin tunnin pääsemme itse temppeliin mestarin veljen tullessa meitä vastaan portille. Kierrämme sisään takakautta ja pääsemme alueelle jossa munkit asuvat. Heti käy selväksi että lähes kaikki tuntuvat tuntevan mestarimme. Kiertelemme temppelinin katuja hetken aikaa ja saamme lahjaksi helmet hyvää onnea varten. Tulemme varsinaisesti yleisölle auki olevalle alueelle yhdestä sivuovesta ja kiitos mestarimme pääsemmekin sisälle rakennuksiin joihin normaalisti ei päästetä muita kuin munkkeja. Kierrämme temppelin läpi mestarin selostaessa rakennuksista, maalauksista, historiasta ja omista kokemuksistaan ja vastaillessa mielellään kaikkiin kysymyksiin mitä hänelle esitetään.

Pidämme pienen evästauon temppelin ulkopuolella ja suuntaamme katsomaan kungfu esitystä. Esitys on lyhyehkö mutta näemme silti mm. metallitangon hajoamisen päätä vasten, neulan heittämisen lasin läpi, asetekniikoita ja akrobatiaa. Esityksen jälkeen kierrämme vielä hetken mestarimme vaihtaessa kuulumisia ennen kuin suuntaamme takaisin koululle päin. Suosittelen käymään temppelissä ja näytöksessä jos koskaan sattuu olemaan täällä päin maailmaa.

Koululla hoidamme seuralle hankittujen tavaroiden postituksen suomeen ja valmistaudumme päivän jälkimmäiseen treeniperiodiin. Keihäs alkaa vähitellen tuntumaan luontevalta käsissä ja pyrimmekin jatkuvasti tuomaan enemmän voimaa ja nopeutta tekniikoihin pelkän teknisen harjoittelun sijaan.

Päivä 20 Keskiviikko 03.08.2011 17 Koulupäivä

03.08.2011 - 04:48

Sade on laantunut ja jäämme ulos harjoittelemaan jossa tuntuu olevan melko kylmä vaikka todellisuudessa lämpötila pyörii lähempänä 25 astetta. Kertaamme yhä tiiviisti joka treenin yhteydessä perusasiat ja useimmiten ainakin jonkun vanhoista sarjoista. Toinen treeni tunti käytetään uuden oppimiseen ja keihässarjamme etenee hitaasti eteenpäin.

Ruokailun jälkeen lähden mestarin ja toisen seuralaisemme kanssa kaupungille vaihtamaan rahaa ja ostamaan hänelle puhelinta. Mestarimme on osoittautunut helposti lähestyttäväksi ja hyvin avuliaaksi sekä leppoisaksi mieheksi, joka tosin huomaa tekniikoista virheet toiselta puolen kenttääkin ja vaikka olisi opettamassa toista ryhmää saman aikaisesti.

Toinen treeniperiodi menee vanhalla rutiinilla ja alamme pelkäämään sarjan loppuun ehtimisen puolesta joten pyydämmekin näyttämään sarjan kokonaisuudessa, jotta saisimme käsityksen missä kohtaa menemme ja paljonko vielä pitäisi parissa päivässä ehtiä sisäistämään uutta.

Päivä 19 Tiistai 02.08.2011 16 Koulupäivä

02.08.2011 - 04:48

Normaaliin rutiinin mukainen päivä jälleen tiedossa. Aamun treeni menee kertailemalla vanhoja sarjoja ja sen jälkeen aloittamme tekemään keihäälle muotoa nimeltä ”shaolin shisan qian” tai vapaasti käännettynä ”shaolinin 13 keihästä”.

Ulkona sataa sen verran että ruokailun jälkeen käytämme vapaa-ajan sisällä.

Toinen treeni menee keihään parissa jälleen ja olemmekin harjoitusten jälkeen tyytyväisiä ase valintaan.

Päivä 18 Maanantai 01.08.2011 15 Koulupäivä

01.08.2011 - 04:47

Aamupalaa seuraa perinteinen harjoitus periodi ja kertaamme oppimamme sarjan useaan otteeseen toisella puoliskolla läpi. Ruokailun jälkeen tulee nukuttua kolme tuntia, mahdollisesti koska lepopäivä meni jälleen vuorilla.

Toinen treeniperiodi alkaa ja pääsemme tekemään keihään perustekniikoita. Uusi ase jota emme ole aikaisemmin käyttäneet joten alku lähtee hitaasti mutta kuitenkin melko varman oloisesti liikenteeseen. Ensimmäinen sotahaavakin tulee treenin yhteydessä yhdelle ryhmästämme.

Ilta etenee normaalilla rutiinilla tosin yhdelle meistä on iskenyt vatsavaivoja.

Päivä 17 Sunnuntai 31.07.2011 Toinen lepopäivä

31.07.2011 - 04:46

Nukumme aamupalan yli ja lepäilemme seuraavaan ruokailuun asti. Ruokailun jälkeen suuntaamme jälleen vuorille ja tällä kertaa yksi ranskalaisista oppilaista lähtee mukaamme. Lähdemme toista reittiä pitkin ja löydämmekin melko selvän polun tällä kertaa joka muuttuu loppua kohdin enemmänkin kalliokiipeilyksi kuin patikoinniksi. Matka kuitenkin tuntui menevän huomattavasti nopeammin koska pääsimme alun helpolla ja melko suoraan ylöspäin.

Iltapalan jälkeen suuntaamme vielä ulos hakemaan keihäitä itsellemme. Kaupassa homma tuntuu menevän sujuvasti käyttäen englantia, kiinaa ja elekieltä mutta saamme kuin saammekin kolme pätevän oloista keihästä.

MAINOS