Aamu koittaa jälleen yhtä vääjäämättömästi kuin aina ennenkin. Reidet eivät lähetä tuskan aaltoja sängystä noustessa ja tuntuvat lähes hyviltä, todellisuus selviää kun yritän venyttää. Jalat eivät ole enää pelkkää kivuliasta massaa, ne eivät vain suostu venymään vielä. Huomattava parannus ja antaa toivoa.

Aamun harjoitukset menevät pakosta rauhallisesti ja alankin kevyesti yrittämään repiä jalkoja dynaamisissä venytyksissä enemmän auki. Tauko tulee yhä helpotuksena vaikka harjoitus tunti ei enää ole pelkästään yritys selviytyä siitä läpi vaan rutinoituminen on jo tenhyt tehtävänsä ja tunti vierähtää nopeasti. Toinen tunti ja pääsemme jälleen tekemään omia sarjojamme.

Ruuan jälkeen kevyt kävely jälleen ja voin tyytyväisenä todeta reisien tuskan loppuneen, paitsi venytellessä. Päivä menee mukavasti ja toinen harjoitus sessio tuo uutta mukanaan, vältän vieläkin kärrynpyöriä lämmittelyssä. Pääsemme tekemään erinäisiä kisa tekniikoita kaatumisista hyppyihin ja näiden yhdistelmiin. Tauon jälkeen meidät siirretään tekemään jälleen kertausta ja koulun paikalliset opiskelijat jatkavat volttien ja muiden vaativampien hyppyjen parissa. Ymmärrän opettajan ratkaisun vaikka en epäile etteikö meistä ainakin osa olisi kyennyt menemään mukana, olemmehan me kuitenkin tehneet akrobatiaa viikoittain ja useamman vuoden Turussa osana harjoituksia.

Iltatreeni menee itselläni vielä lähes täysin venyttelyn parissa. Keskellä yötä heräämme kovaan paukkeeseen, ulkona on täysi ukkosmyrsky. Rasitus vie voiton paukkeesta.