Rutiini alkaa olemaan jo selkeästi muodostunut, ja jalkojen kipu on aina vain kovempi. Ensimmäistä kertaa epäillys jaksamisesta tulee mieleeni kun yritän lenkin jälkeen nostaa jalkaa enkä kykene tekemään venytyspotkua yli 45 asteen kulman. Eilen sentään 90 astetta onnistui vaikka tuntuikin takareidessä. Hyvänä asiana sanottakoon että kipu pakottaa vihdoin hiljentämään treeni tahtia ja ottamaan rauhallisesti. Kärrynpyörä ei onnistu enään koska käden laittaminen maahan on liian suuri venytys jaloille. Rauhallinen treeni toisaalta tuottaa parempaa tulosta perusasioiden kertaamisessa ja periksihän ei anneta.

Tauko menee tällä kertaa enemmän venyttelyyn kuin juomiseen. Jokainen hetki jonka seison paikallaan tunnen lihasten vetäytyvän takaisin kasaan. Toisen tunnin aikana kertaamme sarjoja jälleen, tällä kertaa enemmän yksitellen pakottaen jokaisen muistelemaan liikkeet ja mahdollistaa vetäjällemme paremman tilaisuuden korjata virheet kuin huomata kolmen ryhmästä yksittäiset virheet.

Ruoka maistuu kuten aikaisemminkin mutta tällä kertaa jätän kävelyn väliin ja jään huoneeseemme venyttelemään jalkoja, asia josta kiitän itseäni vielä myöhemmin.

Venyttely ei auta päivän toista treeniä varten mutta pääsemme tekemään uutta muotoa, jälleen sarja jonka jo osaamme mutta täällä muutama kohta on eri tavalla tehty. Ton Bei Quan on pitkälle hiottu suomessa ja uudet muutokset eivät tuota ongelmia ja ovat hyvin vähäisiä. Pääopettajamme naureskelee kivuillemme ja lupailee niiden helpottavan ensimmäisen viikon jälkeen mutta tästä huolimatta pahemmin armoa ei saa asentojen syvyyden suhteen. Tauon jälkeen kertaamme mitä olemme tehneet perusasioista kumpaankin sarjaan asti ja suuntaamme ylös kirotun monen rappusen päähän.

Iltapalan jälkeen joka hetki menee pitkälti venyttelyyn ja huominen rehellisesti pelottaa, jatko tuntuu mahdottomalta ilman ylimmääräisiä lepopäiviä jos jalat pahenevat tästä. Uni ei tule helpolla tänä yönä sillä kaikesta venyttelystä huolimatta tunnen jalkojen lihasten vetäytyvän takaisin kasaan maatessani.